Meiltä toteutukset myös koko Suomeen

Neron ratkaisuihin kuuluvat omakotitalojen ja muiden kiinteistöjen lattialämmitysten lisäksi ulkoalueiden sulanapidot.

Sulanapidolla saadaan pidettyä mm. kadut, mäet, pihat ja terassit kätevästi sulana ja siten turvallisempina sekä helpompina liikkua Suomen vaativissa olosuhteissa. Paikat, joissa on paljon liikettä, kuten hallien ovienedustat, piha-alueet, kulkukäytävät ja kävelytiet ovat erityisen otollisia sulatukselle.

Sulanapitoputket on asennettava kantavalle pohjalle. Alustana voi olla esimerkiksi betoni, tiivistetty maa, eristekerros tai asfaltti. Putkenkiinnitys tulee tällöin olla raudoitusverkko, eristelevy tai betoni. Putkien asennuksen jälkeen putket peitetään noin 100 mm paksuisella kerroksella tiivistettyä kivituhkaa tai maakosteaa betonia. Myös betonivalu on mahdollinen, vahvuus määrittyy aina käyttötarkoituksen mukaan. Putkivalintana käytetään yleisesti 20–25 mm putkea.

Nero tietää, mitä pohjoisen olot vaativat

Edustamme kotimaista osaamista ja korkealuokkaisia tuotteita, jotka on varta vasten suunniteltu ja valmistettu pohjoisen sääoloihin. Lämmitys- ja sulanapitojärjestelmillämme on pitkät takuut, ja asentajamme ovat valtuutettuja, kokeneita ammattilaisia.

Asennamme sulanapitojärjestelmiä päätoimialueellamme Helsingissä, Tampereella ja Turussa, mutta toimialueemme kattaa koko Suomen. Jos kohteessasi olisi tarvetta sulanapidolle, ota toki yhteyttä, katsotaan sopiva toteutus juuri sinulle!